EM-soudut Racice Czech Republic 26-28.5.2017 ennakkojutut, linkit ja tulokset

Robert lauantain 27.5.2017 EM-kisan C-Finaalin voittoon. Robert souti kisan alun 1500 metriin saakka toisella sijalla, mutta nyt loppukiri irtosi ja voitto lähdöstä. Voitto tiesi sijaa 13 EM-kisoissa.
Robert koki saaneensa C-finaalissa jo hyvää kisatunnetta.
”Kisa tuntui aika helpoltakin, ja varaa on parantaa siitäkin. Vähän vaikea oli latautua henkisesti, kun ei taistellut enää parhaista sijoista, mutta kovia kavereita sielläkin oli vastassa. Onneksi sain kuitenkin hyvän vedon. Uskon, että tästä kisat vaan paranee kun niitä saa alle”. Robertin kesän 2017 päätavoite on MM-kisat USA:ssa, johon kuntohuippua tähdätään kevään tiiviiden diplomityövaiheiden jälkeen.

26.5 perjantaina soudettujen alku- ja keräilyerien jälkeen Robert oli hivenen pettynyt, mutta löysi suorituksestaan hyvääkin. Robert kommentoi soutujaan näin: ”Keräilyeristä ei päässyt semeihin, joka oli ilman muuta vähimmäistavoite. Alkuerä aamulla kulki kyllä aika hyvin. Iltapäivällä keräilyerissäkin matkavauhtia oli hyvää, mutta kunnon kovaan loppukiriin ei ollut paukkuja. Nyt täytyy keskittyä huomiselle ja saada pari hyvää kisaa vielä. Uskon että niiden kautta saadaan vielä vähän lisää vauhtia tulevaan, kun on vähän ruosteessa kisatuntuma”.

Miesten M1X lähdöt pvm, kellonajat ja soudettujen lähtöjen tulokset tästä linkistä.

Kisojen LIVE-seuranta World Rowing sivustolta tästä linkistä.
Perjantain souduista ääni ja livevenekuvake lähetys. Lauantain semifinaaleista eteenpäin LIVE-video.

YLE Urheilun haastattelu 17.5.2017

video
play-sharp-fill

YLE Urheilu Web-artikkeli tästä linkistä.

Racice tarjoaa upeat puitteet soudulle ja EM-kisoille.

Harjoituksissa vielä hiljaista mutta viikonlopuksi Racicen katsomot täyttyvät.

 


Categories: Ajankohtaista