Leirityksen päätteeksi kesän 2013 soutukisat käynnistyivät Essenistä

Leirityksen päätteeksi kesän 2013 soutukisat käynnistyivät Essenistä

Robert Venin kesän -13 soutukisat käynnistyivät Essenissä lainaveneellä Suomen soutumaajoukkue käynnisti kilpailukauden viikonloppuna 11-12.5 Saksan Essenissä kansainvälisessä regatassa. Mukana oli soutajia Euroopasta 17 eri maasta. Soutuolosuhteet olivat erittäin haastavat, erittäin voimakkaat tuulet…

Kevät 2013 Kuulumisia Breisachista

Kevät 2013 Kuulumisia Breisachista

Pari ensimäistä leiripäivää meni rauhassa tuntumaa ja uuden veneen säätöjä hakiessa. Empacherin vene ei vielä ollut valmistunut (tulee 3vk myöhässä) ja sain lähes samanlaisen lainaveneen tehtaalta leirin ajaksi käyttöön. Tuntuma Empacher lainaveneeseen…

Takana talvitreenikausi 2013 ja edessä lähtö ensimmäiselle etelän leirille

Takana talvitreenikausi 2013 ja edessä lähtö ensimmäiselle etelän leirille

Talven harjoittelu on sujunut hyvin, terveys on ollut hyvä, ja kaikissa testeissä tapahtunut kehitystä. Tämän vuoden osalta ollaan siis kunnon puolesta aikataulussa. Ensi perjantaina 19.4 on lähtö etelä Saksaan Breisachiin maajoukkueleirille kolmeksi…

Sisäsoudun SM-Kultaa 2.2.2013

Sisäsoudun SM-Kultaa 2.2.2013

Robert Suomen Mestariksi Helsinki Open 2.2.2013 kisassa! Robert souti miesten avoimissa 2000m Suomen mestariksi omalla ennätysajallaan 6.02.9 Kommenttini: "Syksyn treenit on edennyt terveenä harjoitellen ja oma tavoite oli alittaa tuo maaginen 6…

SOUTAJA ROBERT VEN BLOGI AVAUTUI TALVELLA 2012

SOUTAJA ROBERT VEN BLOGI AVAUTUI TALVELLA 2012

Tervetuloa tutustumaan soutaja Robert Venin sivuille. Tarkoituksemme on koota tänne kattava tarina Robertin souduntäyteisestä elämästä  opiskeluiden ohella ja tähtäimestä päästä edustamaan Suomea Olympialaisissa. Robert tulee itse päivittämään blogia tämän huikean matkan aikana…