Kaukajärveltä 2015 SM-kultaa
Robertille uran 4. suomenmestaruus miesten yksikössä.
Kaukajärven soutustadion Tampere 9.8.2015 SM-soudut.
Tampereella Kaukajärvellä soudettiin pienveneiden suomenmestaruuksista 2015. Robert voitti miesten yksikön ja varmistin näin neljännen miesten yksikön suomenmestaruutensa, Robertilla on myös hopea vuodelta 2012 ja pronssi vuodelta 2010.
Loppukiri
Maalissa
SM kisat olivat viimeiset kisat ennen kauden päätavoitetta MM kisoja, jotka pidetään Ranskassa syyskuun alussa. MM kisoissa on jaossa ensimmäiset olympiapaikat Rion olympialaisiin.
Robertin omat kommentit: “Olen iloinen ja tyytyväinen sm kultaan, tämä toimi myös hyvänä harjoituksena mm kisoja ajatellen. Viime viikkojen harjoittelut ovat menneet hyvin ja toivotaan että hyvä valmistautuminen jatkuu mm kisoihin asti. Hieno nähdä että myös nuoret haastajat ovat menneet eteenpäin Suomessa.”
SM hopeaa Joonas Jousimo Turun soutajat, SM kultaa Robert Ven Hämeenlinnan soutajat, SM pronssia Theodor Kivistö Nesteen soutajat.
Kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille ja mukana kannustaneille.

Soudun EM-kisat Brandenburgissa 6.–8.5.2016
Kuva Jani Heino Brandenburg Saksa 2016 Robert Ven päätti Soudun EM-kisat B-finaalin 2. sijaan. Viimeiset…

Italian leiriltä Belgian kautta kotiin
TALVIHARJOITTELUN YHTEENVETO Puoli vuotta sitten tuli ajettua muuttokuorma Suomesta tuttuun pohjois-Italian Gavirateen, Lombardiaan. Eipä tuolloin…

Kilpailukauden 2018 alku lähestyy. Hyvä harjoittelujakso takana.
Joulukuussa opiskeluiden päätyttyä suuntasin Belgiaan sulien vesien perässä. Nyt huhtikuuhun mennessä on leiriviikkoja takana 16,…