Ura soutajana jatkuu
Suureen pettymykseen päätyneiden Rion olympiakarsintojen jälkeen, oli aika tehdä irtiotto monta vuotta kestäneestä täysipäiväisen soutajan arjesta. Samalla oli mahdollista tehdä asioita, mitä ei moneen vuoteen ole pystynyt ja ladata akkuja. Kesän kuluessa aloin vähitellen miettiä myös omaa jatkoa soutajana.
Omaan päätökseeni on vaikuttanut ennen kaikkea oma motivaationi, läheisten tuki ja terveys. Pitkään mietin näitä asioita monelta kantilta. Läheisten tuki jatkoa ajatellen oli välittömästi läsnä. Oman motivaation kasvaminen loppukesästä rupesi vahvasti viittaamaan uran jatkamiseen. Erityisesti Rion kisoja seuratessa motivaatio kasvoi. Kun samoja kavereita keitä voitin keväällä maailmancupissa, pärjäsi Riossa hyvin a-finaalia myöden, usko omaankin tekemiseen lisääntyi.
Viime kausilla terveyspuolella on ollut hieman haasteita särkyjen ja rasitusvammojen suhteen. Kuitenkin oma halu ja motivaatio on voittaa nämä vaikeudet. Jatkossa näihinkin haasteisiin osaan varautua ehkä paremmin. Olen myös koittanut käyttää nyt tarjolla olleen ajan näiden asioiden hoitamiseen, ja uskon, että tuleva tarjoaa parempia päiviä.
Haluan kiittää erityisesti läheisiä, omaa valmentajaa ja yhteistyökumppaneita, ketkä ovat kannustaneet ja lupautuneet pysymään jatkossakin tukenani. Tavoitteemme ensi kaudella on MM-kisoissa, EM-kisoissa ja maailmancupeissa. Olemme tehneet paljon muutoksia myös omaan harjoitteluun ja valmentautumiseen, joka samalla virkistää henkisesti, mutta uskon muutosten myös lisäävän laatua tekemiseen. Vuosi tulee varmasti olemaan haastava, sillä teen myös insinööri opintojen diplomityötä täysipäiväsen harjoittelun ohella. Juuri tällaisia haasteita kesän levon jälkeen mieli on halunnutkin.
Mieleni tekee myös nousta seuraavalle tasolle urheilijana. Monta kertaa EM- kisoissa A-finaali on ollut lähellä ja MM- kisoissa semifinaali. Myös maailmancupissa ensimmäinen mitali oli keväällä todella lähellä. Halu kääntää nämä pienet sekunnin kymmenykset omalle puolelleni on suuri, ja uskon että parhaat vuodet soutajana ovat vasta edessä.
Terveisin Robert
![Linnaregatta Katuma 18.7.2020](https://www.robertven.fi/wp-content/uploads/2020/07/HaSa-18_7_2020-408x272.jpg)
Linnaregatta Katuma 18.7.2020
Robert Ven ei jäänyt laineille lepäilemään Hämeenlinnan Soutajien edustaja avasi kautensa rivakkatahtisilla vedoilla, Kovia kisoja…
![Robert Ven valmistautuu 2020 EM-regattaan](https://www.robertven.fi/wp-content/uploads/2020/10/Valmistautuminen-408x272.jpg)
Robert Ven valmistautuu 2020 EM-regattaan
Viikko aikaa kuvauksista soudun 2020 EM-kisoihin, jotka käydään Poznanissa Puolassa. SisältöStudio Miia Salminen kävi kuvaamassa…
![B-finaali Varese](https://www.robertven.fi/wp-content/uploads/2021/04/2021-Varese-408x272.jpg)
B-finaali Varese
Robert Ven niukasti A-finaalin ulkopuolelle Euroopan olympiakarsintojen finaalipäivä alkoi miesten välierällä. Robert Ven oli pitkään…